Etusivu / Tunnetaidot hyvinvoinnin rakentajana 7-11 op
Tunnetaidot hyvinvoinnin rakentajana 7-11 op
- Aika ja kesto
- 22.9.2023 - 24.5.2024
- Kuvaus
- Tunnetaidot, eli omien tunteiden tunnistamisen, käsittelemisen ja ilmaisemisen taidot ovat sekä yksilön että yhteisön hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Nämä taidot eivät synny itsestään, vaan ne opitaan. Lapsen tai nuoren lähiyhteisöllä ei välttämättä ole valmiuksia näiden taitojen kehittämiseen, vaan kasvatusyhteisön pitäisi pystyä tähän. Voidakseen vastata tähän oppimistarpeeseen opettajat ja kasvattajat tarvitsevat tutkimusperäistä tietoa tunteista, tunne-elämän kehittymistä eri ikävaiheissa ja tunnetaidoista. Myös kasvattajien omat tunnetaidot voivat tarvita tukea etenkin ajatellen arkityön haastavia tilanteita, joissa kasvattajan tulee toimia mallina lapsille.
- Kohderyhmä
- Varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen opettajat, ohjaajat ja muu opetustoimen henkilökunta
- Tavoite
- Koulutuksen kautta varhaiskasvatuksen ja opetuksen henkilökunta oppii tunne- ja vuorovaikutustaidoista, jotka lapsilla ja nuorilla on sekä kuinka kehittää positiivista vuorovaikutusta erilaisissa oppimis- ja kohtaamistilanteissa. Kun kasvava yksilö oppii säätelemään tunteitaan, samalla estetään riskejä syrjäytyä. Koulutuksen aikana myös kasvattajan tunneymmärrys ja -taidot ovat keskeisessä roolissa, se, miten hän käsittelee lasten ja nuorten kanssa yhdessä kohdattuja asioita tai lasten ongelmatilanteita. Tämä auttaa myös jaksamaan paremmin, kun on ymmärrystä puolin ja toisin, joten koulutus näyttäytyy positiivisena hyvinvointina opettajille.
- Sisältö
Koulutus koostuu kahdesta toisiaan tukevasta osiosta: 5 op yhteisestä koulusosiosta ja 1-3 valinnaisesta 2 op:n laajuisesta koulutusosiosta. Valinnaiset osiot jokainen osallistuja valitsee riippuen siitä mihin teemoihin haluaa syventyä. Koulutuksessa suoritetaan täten 7-11 opintopistettä.
Yhteinen osio:
Tunne-elämän kehittyminen ja tunnetaidot 5 op
Koulutus antaa konkreettisia keinoja tunnetaitojen integroimiseksi omaan opetus- ja kasvatustyöhön varhaiskasvatustyössä sekä esi- ja perusopetuksessa. Koulutus lisää osallistujan ymmärrystä tunnetaidoista ja tutkitusti vaikuttavista tukemisen tavoista.
Toteutustapa: verkkokoulutuspäivät, ennakko- ja välitehtävät. Koulutuspäivässä harjoitteita, luentoa ja ryhmäkeskusteluja.
Aikataulu: webinaarit viikoilla 40, 44 ja 48, aikataulu tarkentuu
Kouluttajina: VEO, lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja Jonna Ropponen sekä Aino Viitanen, luokanopettaja, varhaiskasvattaja, lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja sekä ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (valmistumassa).Vapaavalintaiset osiot (joista valitaan vähintään 1, maksimissaan 3):
Positiivinen vuorovaikutus ja myönteinen oppimisilmapiiri 2 op
- vuorovaikutuksen taustateorioita ja hyvän vuorovaikutuksen kriteerit
- positiivisen vuorovaikutussuhteen ja lapsen myönteisen oppijaminäkuvan tukeminen
- tiimityö oppimisilmapiirin luojana ja tiimityö kehittäminen
Toteutustapa: 2 koulutuspäivää, ja välitehtävä. Koulutuspäivässä luentoa ja ryhmäkeskusteluja.
Aikataulu: Webinaaripäivät tammi-helmikuussa 2024, aikataulu tarkentuu
Kouluttaja: KT, tutkijatohtori Samuli RantaHaastava oppilas ja ratkaisukeskeinen työote 2 op
- ratkaisukeskeinen viitekehys, teoriaa ja menetelmiä
- haasteellisten tilanteiden kohtaaminen
- neuropsykiatrisesti oireilevat lapset, tuki ja arjen jäsentäminen
Toteutustapa: 2 koulutuspäivää ja välitehtävä. Koulutuspäivässä luentoa ja ryhmäkeskusteluja. Välitehtävänä ratkaisukeskeisen menetelmän
harjoittelu ja soveltaminen
Aikataulu: Webinaaripäivät maalis-huhtikuussa 2023, aikataulu tarkentuu
Kouluttaja: Ilmoitetaan myöhemmin.Psyykkinen oireilu ja sen tunnistaminen 2 op
- lasten ja nuorten psyykkiset häiriöt, niiden yleisyys ja ilmenemismuodot
- arjen psyykkiset kuormitustekijät lapsen ja nuoren elämässä
- resilienssi ja sen tukeminen
Toteutustapa: 2 koulutuspäivää, ja välitehtävä. Koulutuspäivässä luentoa ja ryhmäkeskusteluja. Välitehtävänä pienimuotoinen oman työn kehittämistehtävä.
Aikataulu: webinaarit huhti-toukokuussa, 2024, aikataulu tarkentuu
Kouluttaja: KM, kognitiivinen psykoterapeutti Mira Talala
- Lisätiedot
- Valitse ilmoittautuessasi 1-3 valinnaistaosiota, riippuen siitä mihin haluat osallistua. Ilmoittautujista etusijalla ovat he, jotka ilmoittautuvat kaikkiin osioihin ja sitä seuraavasti vähempiin osioihin.
- Kurssille mahtuu
- 20
- Ilmoittautuminen avoinna
- 25.5.2023 00:00 - 18.9.2023 23:59
- Hinta ja maksutiedot
- Koulutus on opetushallituksen kustantamaa opetushenkilöstön täydennyskoulutusta ja opetuksen sekä materiaalin osalta maksutonta.
- Yhteistyössä
- Koulutus toteutetaan Savonlinnan kesäyliopiston, Kainuun korkeakouluyhdistys ry:n ja Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalveluiden yhteistyönä.
Yhteyshenkilö Rovaniemellä:
Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut: Lotta Saariluoma, suunnittelija, [email protected], p. 040 5122 270
Yhteyshenkilö Kainuussa:
Kainuun korkeakouluyhdistys ry: Mira Huotari, rehtori, [email protected], 040 1488 591
- Yhteyshenkilö
- Koulutusasiantuntija Ulla Peräkorpi, 044 773 0999, [email protected]
- Paikka
- Verkkokoulutus