Tutustu kuukauden elokuvaluentoihin
Lukuvuonna 2025–2026 on tarjonnassamme kahdeksan luennon sarja elokuvista. Luennot sopivat yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä kiinnostuneille yhtä hyvin kuin elokuvien ystävillekin. Luennoijana on väitöskirjatutkija, FM Pasi Heininen, joka on tämän luentosarjan aiheiden lisäksi kirjoittanut mm. ikääntymisestä suomalaisessa elokuvassa ja Hollywoodin suhteesta Vietnamin sotaan.
Luennot ovat torstai-iltaisin klo 17–19, kerran kuukaudessa.
Ensimmäisellä luennolla 18.9. tutustutaan elokuvasensuurin historiaan ja kehitykseen sekä Suomessa videolakina tunnettuun sensuurilakiin.
30.10. ollaan Halloweenin kynnyksellä, ja silloin luennolla otetaan suunta merkittäviin kauhuklassikoihin. Osansa saavat ihmissudet, vampyyrit ja muut elävät kuolleet.
20.11. valmistaudutaan jo itsenäisyyspäivään pohtimalla Tuntematon sotilas -elokuvan roolia kansallisessa kertomuksessa. Luennolla tarkastellaan Tuntemattoman sotilaan elokuvasovituksia ja Väinö Linnan tekstejä. Keskiössä muun muassa henkilöhahmot, kerronta ja dialogi.
4.12. on jouluelokuvien vuoro. Miten ja minkälaisia elokuvia voi kutsua jouluelokuvaksi?
Uusi vuosi aloitetaan 15.1. medialukutaidon kertauksella. Luennolla perehdytään median rooliin tiedonvälityksessä sekä kykyyn kriittisesti arvioida ja tulkita erilaisia mediaviestejä.
12.2. kurkistetaan outouden mestari David Lynchin maailmaan. Esillä ovat arvostetun ohjaajan merkittävimmät teokset ja niiden vaikutus populaarikulttuurissa.
12.3. Luennolla käsitellään elokuvissa esiintyviä väkivaltakuvausten muotoja ja pohditaan niihin suhtautumista.
Kevään viimeisellä, pääsiäisen jälkeisellä luennolla 9.4., pohditaan minkälainen kuva Jeesuksesta ja tämän aikakaudesta pyritään aihetta käsittelevien elokuvien välityksellä luomaan.
Osallistuisitko vain yhteen, juuri sinua kiinnostavaan luentoon? Vai tilaisitko kaikki luennot alennettuun yhteishintaan? Kuukauden elokuvaluento -sivulla voi valita, millaisen luentopaketin halut valita.
Luennot järjestetään reaaliaikaisesti etäyhteydellä. Niistä ei tehdä tallenteita. Etäosallistumiseen liittyvissä teknisissä kysymyksissä autetaan tarvittaessa.
