Etusivu / Elokuva ja luovat mediat, perusopinnot 25 op
Elokuva ja luovat mediat, perusopinnot 25 op
- Aika ja kesto
- 21.8.2023 - 12.6.2024
- Kuvaus
- Oppiaineen ensisijaisena tutkimuskohteena on elokuva. Elokuva on kuitenkin osa laajempaa audiovisuaalista mediakulttuuria, ja sen lähipiiriin lukeutuvat niin ”perinteiset” audiovisuaaliset mediat, kuten televisio ja radio kuin myös ns. uusien medioiden laaja kirjo. Opinnoissa perehdytään elokuvaan ja audiovisuaaliseen mediakulttuuriin historiallisena, kulttuurisena ja esteettisenä ilmiönä. Painotus on teknologisesti, esteettisesti ja institutionaalisesti vakiintuneessa elokuvassa, jonka historian ja nykyisyyden valossa tarkastellaan myös muun audiovisuaalisen kulttuurin kehitystä ja nykytilaa. Oppiaine antaa opiskelijalle perusvalmiudet analysoida ja tarkastella teoreettisesti elokuvan esteettisiä piirteitä ja institutionaalisia suhteita sekä niiden kehitystä. Tämän ohella opinnot tähtäävät mediakulttuurin, sen kehityskulkujen ja teknologisten ilmenemismuotojen laajempaan historialliseen ymmärtämiseen. Audiovisuaalinen mediakulttuuri muodostaa niin olennaisen osan modernia yhteiskuntaa, että sen ymmärtäminen on välttämätöntä kaikelle kulttuurintutkimukselle. Opintokokonaisuus tukeekin erinomaisesti kaikkia humanistisesti ja yhteiskunnallisesti suuntautuneita kulttuurintutkimuksen muotoja. Oppiaine tarjoaa myös mediakasvatuksellisia valmiuksia tuleville opettajille ja tukee kulttuuri-, taide- ja viestintäaloille suuntautuvien opiskelijoiden opintoja.
- Tavoite
- Perusopinnot suoritettuaan opiskelijalla on tiedolliset, taidolliset ja käsitteelliset valmiudet tarkastella kriittisesti elokuvaa ja sitä koskevaa tutkimusta. Opiskelija osaa asettaa elokuvan historiallisiin kehyksiin ja osaksi muuta mediakulttuuria. Hän kykenee vertailemaan ja suhteuttamaan toisiinsa keskeisten elokuvateoreettisten suuntausten pääpiirteitä sekä erittelemään elokuvan kerronnallisia ja tyylillisiä keinoja. Lisäksi hän tuntee mediakasvatuksen peruskysymyksiä ja osaa identifioida ja eritellä audiovisuaalisen mediakulttuurin yhteiskunnallisia piirteitä ja ulottuvuuksia sekä tunnistaa näiden taustalla vaikuttavia sosiokulttuurisia tekijöitä.
- Arviointimenetelmät
Suoritukset arvioidaan asteikolla 0–5.
- Sisältö
- Kokonaisuuteen sisältyvät seuraavat opintojaksot:
- Johdatus mediakulttuurin tutkimukseen, 5 op, kirjatentti syys-marraskuu 2023
- Luovien medioiden historiaa I, 5 op, kirjatentti loka-joulukuu 2023
- Audiovisuaalisen ilmaisun analyysi, 5 op, verkkokurssi tammi-helmikuu 2024
- Luovat mediat, sukupuoli ja yhteiskunta, 5 op, kirjatentti helmi-huhtikuu 2024
- Mediakasvatuksen perusteet, 5 op, kirjatentti huhti-kesäkuu 2024
Kullakin opintojaksolla on suoritusaika, jonka puitteissa verkkokurssille osallistuminen/tenttiminen tulee suorittaa. Lue tarkat opintojaksokohtaiset kuvaukset klikkaamalla opintojakson nimeä. Muutokset mahdollisia. Kurssiaikataulun tai oppimateriaalin muutoksista tiedotetaan ilmoittautuneille.
Opiskelumuodot: itsenäinen opiskelu, verkko-opinnot, tenttiminen.
Kokonaisuuteen ilmoittautumisen lisäksi opiskelijan tulee ilmoittautua tentteihin viimeistään kaksi viikkoa ennen aiottua tenttitilaisuutta lähettämällä opintojakson nimi ja toivottu tenttipäivä sähköpostitse koulutuksen vastuuhenkilölle.
Tenttipäivät lukuvuonna 2023-2024:
2023
ke 13.9. klo 17-20
ke 11.10. klo 17-20
ke 8.11. klo 17-20
ke 13.12. klo 17-20
2024
ke 10.1. klo 17-20
ke 14.2. klo 17-20
ke 13.3. klo 17-20
ke 10.4. klo 17-20
ke 15.5. klo 17-20
ke 12.6. klo 17-20
- Lisätiedot
- Opintomaksu sisältää kaksi tenttimahdollisuutta (tentti ja yksi uusintatentti) kussakin tenttimällä suoritettavassa opintojaksossa. Mikäli jätät saapumatta tenttiin, johon olet ilmoittautunut, tenttikerta katsotaan käytetyksi. Toisen uusintatentin järjestämisestä peritään 62 € maksu / opintojakso, jolla uusintatentti täytyy järjestää.
- Ilmoittautuminen avoinna
- 28.4.2023 00:00 - 25.9.2023 23:59
- Hinta ja maksutiedot
- Opintomaksu yhteensä 545 €. 50 % osallistumismaksusta maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä Paytrail-maksuna. Loput 50 % osallistumismaksusta laskutetaan tammikuussa. Voit ilmoittautua yksittäisille opintojaksoille, vaikka kokonaisuuteen ilmoittautuminen olisi jo päättynyt. Yksittäisen opintojakson opintomaksu hinta riippuu toteutustavasta.
- Yhteistyössä
- Emoyliopisto: Oulun yliopisto
- Yhteyshenkilö
- Koulutusasiantuntija Ulla Peräkorpi, [email protected], +358 44 7730 999
- Paikka
- Verkko-opinnot, tenttiminen Savonlinnan Kesäyliopistolla, Puistokatu 5 57100 Savonlinna